No nyt sitä on jo selvitty takas Jokikylään. Airilan Hanskille ja muille kansikuvapojille iso kiitos mitalikahvituksesta! Olin ällikällä lyöty. Jatkot on meneillään Kiulutiellä.Tähän väliin kuva kalustosta millä tultiin tällä kertaa.
Viimesenä starttina ollut longi ei jättänyt(sekään) paljon kerrottavaa jälkipolville. Kuolin täysin jo ennen puoltaväliä. Lopussa joutu tosissaan keskittymään, ettei menny kävelyks tiukassa 1% nousussa. Juomaa meni reissussa melkein kaks litraa ja viimeset 45min oli silti koko ajan kananlihalla. Voi olla ettei oikein enää roppa toiminu noissa olosuhteissa. Jotain on tehtävä, että ens vuonna Portugalissa kulkis paremmin.
Illalla oli vielä viesti nro.2, joka kulki sekin hikisissä merkeissä. Niin ja banquetista selvittiin myös hengissä. Nyt on odottavat tunnelmat, kun lupailivat Lufthansalta että tänään joku toimittais pyörälaukun ja kassin tänne Joensuuhun. Ne kun ei enää ehtiny samaan koneeseen Münchenissä. Toivottavasti turvamiehet on pitäny näppinsä irti paketista.
Tämän kesäkauden ohjelmassa on vielä SM-keskari ja pariviesti(jos jostain löytyy pari) ja sitten alkaa marraskuulle kestävä ylimenokausi. Valmentaja on jo valottanut syksyä sen verran, että ohjelmassa on mullistava ylimenokausi, joka sisältää paljon harjoittelua. Niin ja ens kauden kisapainoks on määritetty napakka 69kg..
Soundträkkiä:
Diablo - Through Difficulties To Defeat
I know my life is getting harder day by day
Now I don't know what to do or what to say
I have been counting down my days but I see no release
I cannot save me from myself as you will see
Through difficulties to defeat
...That's the way the wind blows down here
Through difficulties to defeat
...Tears are just a waste of good suffering
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti