sunnuntai 26. heinäkuuta 2009

SM-pitkähkö

Tänään tuli tehtyä hyvä pitkä pysu-harjoitus. Alkumatkasta pamahti takarengas asfalttipätkällä. Vaikka renkaanvaihtoa on harjoiteltu lukemattomia kertoja otti se kuitenkin kaikkineen muutaman minuutin. Fiilikset latistui lopullisesti muutaman perinteisen turoilun jälkeen. Positiivisena asiana vois poimia että hirmusesta rutinasta huolimatta voimansiirto kesti loppumatkan, kun ei ollut ihan kaikki pelissä. Plaketti tuli. Jippii. Mutta voin sanoo että valmennussuhde toimii TODELLA hyvin. Just tulin kämpille ryytyneenä reilun 7 tunnin ajomatkan jälkeen ja oli sapuskat valmiina pöydässä! Nyt punotaan punaviinin ja Audiosleivin siivittämänä sellanen viimeistely Israeliin, että oksat pois. Tarkennan myöhemmin.

ps. Dieselistä alkaa pikkuhiljaa löytyä kierroksia.

lauantai 25. heinäkuuta 2009

Ei niin jeesseintä jeessiä

Sprintti lähti kulkemaan suht hyvin. Pientä haparointia, mutta ei isoja virheitä. Vähän ennen puoltaväliä tuli lievä voimansiirron toimintahäiriö, minkä saldona oli soiro takavaihtaja ja vääntynyt korvake, minkä sisään vaihtajan pultti katkes. Vaihtokorvakettahan en oo vielä tietenkää ehtiny ostaa.. Huomiseks joudun pakkolunastamaan isältä Trekin ajopeliks. Illalla nettikauppaan shoppailemaan uusia osia ja huomenna uudella raivolla radalle.

perjantai 24. heinäkuuta 2009

Kisaraportit käyntiin.

Kisaraportointiin panostaminen on sen verran kovalla tasolla, että piti ostaa pokkarikamera, ettei jää suuret hetket ikuistamatta. Urheilun lisäksi blogissa tullaan tarjoilemaan myös suuria valokuvataiteen helmiä. Lisähuomautuksena mainittakoon, ettei kamera hätkähdä edes Suomen kosteaa suvea, koska on vedenpitävä kolmen metrin syvyyteen asti! Asiaan. Huomenna on ohjelmassa SM-sprintti Rovaniemellä. Jetset-sprintterinä suunnitelmana on laittaa ketju kireälle paukusta. Hirmuset paineet kun Samuli säntää minuutin jälkeen perään.

torstai 2. heinäkuuta 2009

Pelin avaus

Täytyy valmentajan ja managerin esimerkkiä noudattaen pistää blogi pystyyn. Tästä blogista voi tulevaisuudessa löytää kisaraportteja, kommentteja reenien kulusta ja elämisestä ja olemisesta yleensä.