keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Leireilyä

Portugalin leiri on ollut tähän mennessä hyvinkin vaiherikas. Matka aloitettiin Helsingin kaoottiselta lentoasemalta. Pyörän kuljetuksesta myös vaadittiin aluksi 550 euroa, mitä pidin hieman kohtuuttomana. Oli kahden eri lentoyhtiön lennot ja se ei ole pyörän kuljetuksen kannalta optimaalista. No hinnasta sai onneks tingittyä 450 pois. Vaihto Amsterdamissa muuttui yöksi lentokenttähotellissa ja kun seuraavana päivänä saavuttiin Lissaboniin ei pyörälaukkua yllättäen näkynyt. Pyörälaukku saapui majoitukseen vajaa viikko myöhemmin. Siihen väliin sopi liian monta suunnistusta, juoksulenkkiä, kuntopiiriä ja joogaa. Jäi Marinha Granden maastot pitkälti ajamatta, mutta ei siellä hiekkalaatikossa ois mihinkään päässykkään. Nyt Evorassa on tähän mennessä kastunut läpimäräks joka lenkillä, mutta minkäs teet. Tänään pidän kevyen päivän ja rynnistän viimeiset muutamat päivät uudella innolla.. Sikälimikäli Jonne palauttaa pyörän yhtenä kappaleena.

Lenkeillä ehdin kuunnella Dan Brownin uusimman kirjan. Koin joogaamisen avulla valaistumisen, mutta kirja ei kyllä ollu yhtä hyvä ku aikasemmat.Olen ehtinyt myös tehdä arkeologista tutkimusta. Jos vauhti jalkalenkeillä hidastuu tästä enää yhtään, saattaa kohdata saman kohtalon kun yllä esitetty kotilo.

Blake- My Machine

There's something wrong
With my machine,
I've been using devil's medicine
There's something wrong
With my machine,
Hey I've been burning devil's medicine

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti