29.3.
Se oli taas aamulenkki ohjelmassa: J15min
Siihen perään reipas aamupala ja kamoja virittelemään. Kympin maissa startattiin perus-basic-lenkille. Perusjunnausta rikottiin muutamilla kirilöisillä. Muuten paineltiin tasamaata, mutta kävin esittelemässä kokemattomammille aiemmin tiedustelemani Salvadorin nousun. Nousussa tuli hiki. Kevyin 39-25 välitys jättää välillä kadenssin aika alas. Nähtiinpä lenkillä myös ensimmäiset pannut. Juho otti BMC:n junamaisen kulun siivittämänä tasasella tiellä kurvin sen verran reippaasti, että lipat oli tosiasia. No siitä selvittiin pienillä naarmuilla(pyörään ja nahkaan) ja hajonneilla oakleyillä. Niin ja onnistuinpa eksyttämään muun porukan puoleksi tunniksi Manacorin kahvitauon jälkeen. Mutta suuren salapoliisityön jälkeen koettiin jälleennäkemisen riemua. Porukka oli etsiskelly mua korttelisokkailun jälkeen, mutta meikäpoikahan pyöritti kilsoja koneeseen koko senkin ajan. Manacorin pohjoispuolella piti olla saaren kovimmat nousuprosentit. Ne jäi kyllä löytymättä, vaikka ihan pikkunätti nousu olikin. Ihan hyvin kulki loppuun asti. Rantabulevardin laatotuksen tärinä ei tuntunu kyllä enää hanurissa mukavalta.
5:10:21/147,0km/Avg117/1299m
Nyrkkisääntönä on pidetty, että viiden tunnin lenkin jälkeen saa vetää kaks bigmäkkiateriaa grandena.
Ja huomenna on kyllä varpilla kevyt päivä. Alkaa nimittäin eilisestä hieronnasta huolimatta vähän tuntumaan koivissa. Lisäks oikeen polven sivussa pientä kanitusta. Onneks tuntuu vaan sillon kun ei aja, niin ei mitään hätää. Siihen kuitenki buranat ja voltarenit.
-Kohteessa ei muuta uutta
ps.sp.onnea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti