keskiviikko 11. elokuuta 2010
Rustman Triathlon
Keli ei suosinu Auringonlaskun ratsastajien ensimmäistä tutkimusmatkaa triathlonin ihmeelliseen maailmaan. Pienestä monsuunisateesta ja myräkästä huolimatta matkaan ei tarvinnut lähteä yksin, vaan viivalle asettui myös Kalle. Uinnin aikana tuuli oli aikalailla navakkaa ja 250m päässä sijaitsevalla kääntöpoijulla löi vaahtopäitä. Kolmen kierroksen jälkeen noustiin Kallen kanssa vedestä peräkanaa ajassa 33:15. Siitä vaan pyöräilykengät jalkaan ja matkaan. 40km ja 1h6min19s myöhemmin pyörä parkkiin ja lenkkarinnyörit kireelle. Juoksu ei ole koskaan ollut leipälaji, mutta kymppi sujahti yllättävän rivakasti. Viimeisellä kahdella kilometrillä juoksu ei enää varsinaisesti tuntunut mukavalta, mutta suoraan silmiin häikäisevä ilta-aurinko kiritti aikaan 40:50. Kokonaisaikaa kului siis vaihtoineen 2h 20min 24s. Kalle yhdisti triathlonin kokeilun ja ensimmäisen kerran maantiepyörällä samaan reeniin ja pysäytti kellot aikaan 2h 31min 20s.Vaikka kokemus oli ihan hieno, niin en ihan parin päivän sisään lähde uudestaan. Seuraavaksi ehkä kuitenkin puolimatka. Ja napsun verran tyynemmällä kelillä.
tiistai 10. elokuuta 2010
Kaikki loppuu aikanaan...
...myös helteet Joensuussa. Raportoidaan nyt muutamien edellisten viikkojen touhuilusta. Pääpaino on ollut toimistohommissa, joiden seurauksena gradua varten on kertynyt aineistoa jo jonkunlaisen taulukon verran. Kelit on ollu kuitenkin sen verran kohillaan, että toimistohommien lisäksi olen valmentajan ohjeiden mukaisesti levännyt laakereilla. Kävinpä myös hammasta purren ajamassa viikko sitten maanantaina Iiksenportin 17:16.3. Keskari on edelleen melko säälittävä, mutta pääasia että meni alle 17:21 ja havaittavissa oli pieni savun pöllähdys.
Muuten harjoittelu on ollut nautintohakuista. Viime viikolla sain Karelia-kierroksen reittien koeajoon mukaan uuden maantiekäännynnäisen Samulin(katso alla). Saatiinpa viikon kolmannelle reilun satasen lenkille mukaan jopa naisseuraa, kun H.Höglund talutti viivalle soman Bianchinsa. Samulin kanssa nostamme Hennalle kypärää, koska vauhti ei ollut kävelyvauhtia ja yhtään valituksen sanaa ei letkasta kuulunut. Pyöräilyn lisäksi hihalyönti alkaa löytyä. Sormilyönnissä ei vielä oikein ole pehmeyttä ja välillä saranat narahtaa, mutta muuten biitsi kulkee. Kävinpä jopa eräänä päivänä juosten Linnunlahdella ja viikolle kertyi juoksua 34min! Huomenna harjoittelua monipuolistetaan suorittamalla olympiamatkan triathlon Kuoringan triathlonareenalla. Uinnin lisäksi juoksu on suuri kysymysmerkki, koska onhan se jo aika noloa, jos ei jaksa juosta yhtämittaisesti 10 kilometriä. Kovat jätkät vetää kyseisen yhdistelmäharjoituksen aikaan 1:48. Itse valitsen tavoitteeksi kuitenkin 2-3h. Kyseiset kovemmat jätkäthän myös kipaisee uinnin ja pyöräilyn päälle kympin aikaan 29:30. Tässä osassa voi tulla tauluun huomattavasti, mutta niin todennäkösesti myös uinnissa ja pyöräilyssä.
Kulttuuriosiona: Danko Jones - Full Of Regret

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)